28.1.2019
Ikäihmiset haluavat asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan tukien ja palvelujen turvin. Valitettavan moni kärsii kuitenkin yksinäisyydestä. Kotihoito ei siis ole aina paras vaihtoehto. Vaikuttaa myös siltä, että kotihoidosta on tullut hoiva-asumista korvaavaa toimintaa. Se ei ole kenenkään edun mukaista. Valtakunnallisia linjauksia on siis syytä arvioida.
Tavoitteena tulee olla, että asiakkailla on turvallista olla kotihoidon palveluissa ja työntekijät jaksavat erittäin tärkeässä työssään. Käytäntö on vielä usein kaukana näistä tavoitteista. Asiakkailta tulleen palautteen mukaan työntekijöiden käynnit ovat joskus liian lyhytkestoisia. Työntekijät puolestaan kokevat, että heillä on liian tiukka työtahti. Turvallisuus paranee, kun ammattilaiset ovat vakinaisia, yhdellä työntekijällä on kohtuullinen määrä asiakkaita vastuullaan, käyntialueet ovat tolkulliset ja asiakkaille vieraita sijaisia on mahdollisimman vähän.
Kotihoidon roolia pitäisikin kirkastaa, jotta siitä saadaan tarkoituksenmukainen hoitomuoto. Silloin on otettava huomioon myös, että hoiva-asumispaikkoja on lisättävä, jotta niihin pääsee asianmukaisesti. Jotta kunnat ja jatkossa mahdolliset uudet maakunnat järjestäisivät ikäihmisille tarpeeksi paikkoja, valtakunnallisia linjauksia on tarkastettava. Ei riitä, että 7-8%:a kunnan 75-vuotta täyttäneistä on tehostetun hoiva-asumisen piirissä. Paikallisesti tarve voi olla vähintään 10 prosenttia ja jopa enemmänkin.
Valtakunnalliset linjaukset kotihoidon painottamisesta voivat johtaa joissain kunnissa vääriin ratkaisuihin. Ikäihmisten palvelujen suosituksia on siis tarkistettava ja uudet linjaukset on vietävä käytäntöön. Suositukset tulee ottaa vakavasti kunnissa, eikä niistä tule luopua edes tilanteessa, jossa vireillä oleva maakuntauudistus etenee.