Kotihoidon pysäköintiä on helpotettava myös Espoossa

Yli kymmenen vuoden taisto kotihoidon työntekijöiden käytössä olevien autojen pysäköinnin helpottamiseksi on tuottanut tulosta. Tilanne parani, kun maamme hallituksen esitys tieliikennelain muuttamisesta astui voimaan kesäkuun alussa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan uudet säännökset mahdollistavat kotihoitajien ja vastaavia palveluja tuottavien työntekijöiden ajoneuvojen pysäköinnin muun muassa ilman aikarajaa ja maksua kunnan katuverkon pysäköintipaikoilla.

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta sekä tekninen lautakunta ovat käsitelleet kotihoidon työntekijöiden pysäköintiongelmaa 41 valtuutetun allekirjoittaman valtuustokysymyksen myötä vuonna 2016. Vastauksen perusteella virkamiehet lupasivat etsiä ratkaisuja, jotka helpottaisivat pysäköintiongelmia. Lisäksi valtuusto hyväksyi yksimielisesti demareiden tekemän toivomuksen, jossa toivottiin, että asiakkaiden kotona työtä tekevien kotihoidon työntekijöiden pysäköintiä helpotetaan viivytyksettä. Saamiemme tietojen mukaan joissain talonyhtiöissä onnistuttiin varaamaan kotihoidolle erillinen autopaikka, mikä edisti kotihoidon työntekijöiden pääsyä asiakkaiden luo.

Kotihoidon työntekijöiden työnteon mahdollistaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteista, jonka vuoksi me demarit olemme halunneet parantaa pysäköintiin liittyvää käytäntöä. Muutos on ollut tarpeen myös siksi, että kotihoidon työntekijöiden ei tarvitsisi maksaa pysäköintivirhemaksuja itse, kuten on tapahtunut. Virhemaksu on voinut tulla esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijän on tarvinnut olla asiakkaan luona suunniteltua pidempään. Nyt siis vaikuttaa siltä, että jatkossa hoitajan ei tarvitsisi käyttää arvokasta työaikaansa tyhjän parkkiruudun metsästämiseen, kiirehtiä pois asiakkaan luota tai maksaa virhemaksuja pienestä palkastaan. 

Lakimuutoksen myötä kunta voi halutessaan myöntää pysäköintitunnukset kotihoidon työntekijälle tai kotihoitoa tarjoavalle yritykselle, yhdistykselle tai julkisyhteisölle kunnan lakisääteisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden toteuttamista varten. On kuitenkin huomioitava, että Espoon kaupunki totesi viime vuoden joulukuussa lakiehdotukseen liittyvässä lausunnossaan, että Espoossa ei ole menettelytapaa lupien myöntämisprosessiin.

Kunnalle annettua uutta tehtävää eli pysäköintitunnusten myöntämistä, on syytä toteuttaa myös Espoossa. Lisäksi on tärkeää, että kotihoidon työntekijöillä olisi mahdollisuus pysäköidä jatkossakin talonyhtiöiden parkkipaikoille. Se on tarpeen, koska pysäköintitunnus ei oikeuta pysäköintiin asuinkiinteistön piha-alueella, jos alue ei ole kunnan katuverkolla.

Aulikki Pentikäinen (sd.), valtuutettu, teknisen lautakunnan vpj.

Johanna Värmälä (sd.), valtuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan 2.vpj.